Näytetään tekstit, joissa on tunniste suklaa. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste suklaa. Näytä kaikki tekstit

22.6.2014

Mukibrownie

Joskus vaan kaikki vituttaa ja tekee mieli jotain tuhtia ja suklaista, mutta vituttaa niin paljon ettei jaksa alkaa leipomaan. Tai sitten on maailman paras päivä ja tekee mieli jotain hyvää muttei siltikään jaksa alkaa laittamaan uunia päälle ja sekoittelemaan brownietaikinaa.

Tän mukibrownien valmistamiseen menee yhteensä ehkä kolme minuuttia. Ja se on aivan älyttömän hyvää. Eihän se toki voita ikinä aidosta suklaasta tehtyä, tahmaista brownieta mutta voin sanoa että tä on aivan syntisen hyvää. Oon nyt kahden päivän aikana tehnyt mukibrownieta kolme kertaa koska se on vaan yksinkertasesti mahtavaa ja helppoa syötävää makeannälkään. Tä on myös ihan idiootinvarma resepti, ainut miten tässä voi epäonnistua on se et "paistaa" tätä liikaa.

Ja siitä on fyysisesti mahdotonta saada houkuttelevaa kuvaa.


Mukibrownie:

2 rkl voita tai margariinia sulatettuna
2 rkl maitoa
Tippa vaniljauutetta 
Ripaus suolaa
2 rkl kaakaojauhetta
3 rkl sokeria (mä käytän ruokosokeria mutta tavallinen sokeri käy hyvin)
4 rkl vehnäjauhoja
  1. Sulata voi mukissa ja lisää sekaan maito, vaniljauutetta (ei ole maailmanloppu jos et lisää) ja ripaus suolaa. Sekoita hyvin
  2. Mittaa mukiin kaakaojauhe ja sekoita hyvin. Lisää sokeri ja sekoita hyvin. 
  3. Lisää vehnäjauhot, sekoittaen aina joka lusikallisen välissä.
  4. Laita brownietaikina mikroon täydelle teholle (mulla 800) ja "paista" 60-90 sekuntia. Brownien kuuluu jäädä sisältä hieman löysäksi.
  5. Tökkää brownieen lusikka ja syö!
Hus, menkää tekemään tätä!

12.6.2014

Black Forest-kakku

Alussa jokin täysin luonnollinen voima sai maan atomit sattumaan juuri oikeaan järjestykseen, ja näin syntyivät kirsikat. Noin vuonna 72 eaa. kirsikka saapui Eurooppaan, ja hieman alle 2000 vuotta sen jälkeen minä synnyin. Allergisena kirsikoille. Saatana.

Kirsikat on mun kesien ehdoton lemppariherkku ja allergiaoireitani uhmaten syön silti kirsikoita. Mansikatkin ovat kyllä ihan hyviä juu, mutta ne eivät vaan voi voittaa kirsikoita.

Oon huomannut, että en tunnu saavan yhtä pahoja allergiaoireita kun kirsikat on sekoitettuna johonkin tai osana jotain leivonnaista. Ehkä se on vain lumevaikutusta, mutta kun söin tätä kakkua en saanut ollenkaan allergiaoireita. Saman tien kun popsin kaksi kirsikkaa paljaaltaan niin kurkku alkoi kutisemaan.


Black Forest-kakku on yks mun suosikkitäytekakuista. En yleensä edes kamalasti tykkää täytekakuista, yleensä ne ovat liian makeita, tuhteja ja raskaita. Tää kakku on niin hyvää, että voisin syödä puolet siitä yhdellä istumalla. Kosteahko, suklainen pohja yhdistettynä makeankirpeisiin kirsikoihin, kirsikkahilloon, suklaalastuihin ja kermavaahtoon - nam. Toiselta nimeltään tämä on Schwarzwaldin kakku, mutta tutkiessani asiaa huomasin, että nimitystä saa käyttää vain silloin, jos kakun kostutukseen on käytetty tietynlaista alkoholia. Alkoholiton versio tästä on nimeltään Black Forest-kakku, ja koska tässä ohjeessa ei alaikäisyyteni vuoksi käytetä alkoholia niin päätin julkaista tämän Black Forest-kakun nimellä.

Oon aivan surkea täytekakkujen tekijä, sillä onnistun aina jotenkin hajottamaan pohjan. Nyt sain leikattua pohjan juuri loistavasti kolmeen osaan, mutta kakkua kootessa tapahtui onnettomuus ja taas oli pohja halki. Hyvää se joka tapauksessa oli, mutta ärsyttää kun en melkein koskaan saa kakuista niin hyvän näköisiä.


Mulla ainakin on kakkupohjissa usein se ongelma, että se kohoaa päältä liiaksi ja kakun pinta jää sellaiseksi "kuvuksi". Oon onneksi vihdoin löytänyt keinon, jolla saa todella tasaisia kakkuja! Siihen tarvii vain puhtaan vanhan t-paidan tai topin ja hakaneulan. Kyseisestä rievusta leikataan suikale, joka mahtuu mukavasti koko kakkuvuuan reunojen ympärille. Suikale kastellaan kylmällä vedellä ja kiinnitetään vuuan ulkopuolelle juuri ennen paistoa. Kakku nousee normaalisti, mutta laskeutuu todella tasaiseksi, jolloin kerrosten halkaiseminen on helpompaa.


Kuten kuvasta näkee, mulla jäi tuohon muutama pieni möykky mutta muuten koko kakku oli hurjan tasainen. Kannattaa kokeilla jos on vähäkään ongelmaa kakun pinnan pullistumisen suhteen.


Black Forest-kakku:

Pohja:
150 g tummaa suklaata
150 g huoneenlämpöistä voita
150 g hienosokeria
5 kananmunaa
150 g jauhoja
2 tl leivinjauhetta
Suolaa

Täytteeksi:
4 dl vispikermaa
2 rkl hienosokeria
1,5 dl kirsikkahilloa
1 litra tuoreita kirsikoita
50 g tummaa suklaata

Kostutukseen:
Kirsikkamehua tai muuta marjamehua



  1. Laita uuni kuumenemaan 170 asteeseen ja voitele 24 cm irtopohjavuoka.
  2. Erottele kananmunan valkuaiset ja keltuaiset.
  3. Laita 50 g suklaata pakastimeen (kyllä) ja sulata loput 150 g hitaasti mikrossa.
  4. Sekoita käsivatkaimella huoneenlämpöinen voi sulaan suklaaseen kunnes seos on melko lötköä ja hieman kermaista.
  5. Sekoita hiljalleen joukkoon sokeri ja keltuaiset, yksi kerrallaan.
  6. Sekoita jauhot ja leivinjauhe ja siivilöi suklaaseokseen. Sekoita nuolijalla.
  7. Vatkaa valkuaiset ja ripaus suolaa jämäkäksi vaahdoksi. Sekoita valkuaisvaahto todella hellästi suklaaseokseen.
  8. Kaada vuokaan ja paista uunin keskitasolla noin 45 min tai kunnes keskelle tökättyyn tikkuun ei tartu enää mitään.

Kannattaa aina muistaa että uunit ovat erilaisia, itse jouduin laittamaan paiston loppuvaiheessa folion kakun päälle ettei sen pinta pääse ruskettumaan liikaa. Eli siis kannattaa aina välillä vilkuilla uuniin ja varmistella, ettei kakku tarvi foliopeittoa.
  1. Kakun paistuessa poista kivet kirsikoista ja puolita ne. Mikään ei ole vittumaisempaa hommaa kuin tämä.
  2. Ota loppu suklaa pakkasesta ja leikkaa siitä terävällä veitsellä ohuita lastuja. Laita kylmään odottamaan kakun täyttämistä.
  3. Kun kakku on kypsä ja jäähtynyt leikkaa se kolmeen osaan.
  4. Vaahdota kerma sokerin kanssa. Kannattaa vatkata kermavaahdosta melko jämäkkää niin se pysyy paremmin kakun välissä.
  5. Kokoa kakku näin: Kostuta alin kerros mehulla, levitä pohjan päälle ohuehkosti kirsikkahilloa ja asettele kirsikanpuolikkaat päälle melko tiiviisti.  Levitä kirsikoiden päälle kermavaahtoa kunnes ne peittyvät ja ripottele kermavaahdon päälle suklaalastuja.
  6. Toista sama seuraavan kerroksen kanssa. Päälimmäiseen kerrokseen ei todennäköisesti riitä enää tuoreita kirsikoita joten kostuta se normaalisti ja levitä päälle vain hillo, kermavaahto ja loput suklaasta.

Kakusta on todella vaikea leikata siistejä paloja, mutta hyvää se ainakin on. Itse ostin kirsikkamehua tätä reseptiä varten. Se ei ole erityisen hyvää sellaisenaan, mutta aion tässä lähipäivien aikana soveltaa sitä muuhunkin. Eli stay tuned, lisää kirsikkaa tulossa!

1.6.2014

S'mores brownie pie


S'moret ovat mulle varsin uusi, tosin kauan kaivattu tuttavuus. Törmäsin s'moreihin ensi kertaa joskus muutama vuosi sitten netissä - kuinka täydelliseltä kuulostaa hieman sulanut suklaa ja tahmainen, paahdettu vaahtokarkki rouskuvan graham crackerin välissä? Mulle ruuan rakenne on todella tärkeä, ja s'moret vaikuttivat rakenteensa puolesta täydellistä. Koitin pitkään etsiä näitä graham crackereina tunnettuja keksejä, mutten ikinä tuntunut löytävän niitä.


Pari viikkoa sitten Prismassa silmiini osui epäillyttävästi graham crackereilta näyttävä täysjyvävoileipäkeksipaketti, ja surkeasta ruotsistani huolimatta (teksti taisi olla tosin norjaksi...) ymmärsin paketista, että kyseessä on nyt juuri oikean muotoiset ja kaltaiset graham crackerit! Eli muutkin graham crackereita metsästäneet, täydellinen vastine niille on Biscan Møn Fuldkornskiks

Poikaystäväni vietti nyt lauantaina valmistujaisiaan ja raukka joutui koko edellisen viikon olla mun "niin millasen kakun halusitkaan!?!?"-ristikuulustelun uhrina. Lopulta yhdessä erilaisia reseptejä tutkiessa törmäsimme Averie Cooksin s'mores brownie pie-ohjeeseen ja tulimme siihen lopputulokseen, että browniepohjainen s'mores-piirakka olisi herran makunystyröitä miellyttävä ja helppo valmistaa. 



Browniepohjainen s'mores-piirakka (alkuperäinen ohje):

Browniepohja:
115 g voita
60 g tummaa suklaata (kannattaa käyttää vähintään 50%)
3/5 dl tummaa kaakaojauhetta
2 huoneenlämpöistä kananmunaa
2 ja 1/3 dl sokeria
1 tl vanilijauutetta/aromia/sokeria
1 ja 1/5 dl vehnäjauhoja

Pinnalle:
1 ja 3/4 dl rouhittua maitosuklaata (en itse mitannut mutta mulla meni noin puoli levyä)
200 g vaahtokarkkeja
3 kädessä murennettua graham crackeria
  1. Laita uuni lämpeämään 175 celciusasteeseen. Voitele halkaisijaltaan 24 cm irtopohjavuoka (ei ole niin nuukaa mutta muista huomioida se paistoajan suhteen jos käytät eri kokoista). 
  2. Laita pieneen kulhoon voi, kaakaojauhe ja tumma suklaa paloina. Lämmitä mikrossa kunnes sulaa, sekoittaen välillä. Kun kaikki aineet ovat sulaneet, sekoita tasaiseksi litkuksi.
  3. Vatkaa suuressa kulhossa munat ja sokeri. Kun muna-sokerivaahtoon pystyy pyöräyttämään kasin, vatkaa vanilija sekaan.
  4. Lisää voi-suklaaseos muna-sokerivaahtoon ja sekoita nuolijalla.
  5. Lisää jauhot seokseen ja sekoita kunnes jauhot ovat juuri ja juuri sekaisin. Älä missään nimessä sekoita liikaa tai browniesta tulee kuivaa.
  6. Valuta taikina vuokaan, voit tosin jättää itsellesi hieman kaavittavaksi. Brownietaikina on ehkä parasta ikinä. 
  7. Paista browniepohjaa uunissa keskitasolla noin 26 minuuttia tai kunnes brownien keskelle tökättävään tikkuun ei tartu enää taikinaa. Pari kosteaa palaa ei haittaa. Uunit on tosi erilaisia ja se kannattaa huomioida, mä jouduin paistamaan tätä ainakin puoli tuntia.
  8. Laita uunissa grillivastus/ylälämpö päälle ja ota brownie pois uunista. Rouhi maitosuklaa paloiksi ja ripottele tasaisesti brownien päälle. Lisää myös vaahtokarkit tasaiseksi kerrokseksi suklaan päälle.
  9. Tässä vaiheessa kannattaa olla erityisen varovainen, sillä vaahtokarkit palavat ihan helvetin helposti kuten kaikki niitä paistaneet tietävät. Laita vuoka takaisin uuniin, ehdottomasti keskitasolle ja älä laita luukkua kiinni. Vahdi vaahtokarkkien pintaa koko ajan - kun ne ovat kauniin ruskeita, vedä vuoka uunista. Ripottele päälle murennetut graham crackerit.
  10. Odota ettei piirakka ole enää polttavan kuumaa ja leikkaa itsellesi pala tätä valuvaa herkkua.

Sekä mä että poikaystävä pidettiin tästä tosi paljon. Browniepohja oli ihanan kostea, pehmeä ja suklainen ja vaahtokarkit päällä ihanan tahmaisia. Graham crakerit rouskuivat kivasti suussa ja suklaa oli hyvää kuten suklaa yleensäkin on. Todella makeaa tä tosin oli, kuten jenkkiohjeiden lopputulokset yleensäkin, eli kerralla ei pysty syödä paljoa. Meillä jäi vaahtokarkkeja, suklaata ja graham crackereita yli joten tehtiin ihan perinteisiä s'morejakin jotka olivat ihan äärimmäisen hyviä. Jos jenkit jotain osaa niin se on kyllä herkkujen kehittely.